Täältä löydät Taivaannaulan julkaisemaa perinnetietoutta. Artikkelit on jaoteltu aihepiirin mukaan.
Keskeisimmistä kirjoituksista vuosilta 2010-2013 on myös saatavilla yhtenäinen, hieman muokattu pdf-versio. Tiedoston voi ladata tästä linkistä.
Sivuilta löytyy myös kokonaan omat osionsa kansanuskon pyhille paikoille ja vuodenkierrolle.
Palautetta kirjoituksista voi lähettää osoitteeseen verkkoseppa@taivaannaula.org.
Hiisienpäivää vietetään takatalven keskellä
Tänään 28. maaliskuuta vietetään jälleen valtakunnallista hiisienpäivää! Hiisienpäivän nimi viittaa hiisiin, pohjoisten itämerensuomalaisten kunnioittamiin pyhiin metsiköihin, jollaisia tunnetaan myös nykyisen Suomen alueelta. Kansanperinne tuntee hiisien ohella myös...
Hiisien kuvakilpailua sävyttivät Sven Zatšek ja Etelä-Viron pyhät paikat
Tänä vuonna 15. kertaa järjestetyn kansainvälisen Hiisien kuvakilpailun 1000 euron pääpalkinnon voitti Sven Zatšekin lumoava kuva lumisesta täydenkuun valaisemasta yöstä Viron Taevaskojassa. Sven Zatšek, joka on kerännyt kuuluisuutta luontokuvaajana niin Virossa kuin...
Hiisien kuvakilpailu päättyy lauantaina
Kansainvälinen Hiisien kuvakilpailu päättyy tulevana lauantaina 15.10. Kilpailuun ovat tervetulleita kuvat ja sekä lyhyet videot historiallisista luonnontilaisista pyhistä paikoista. Kilpailun pääpalkinto on 1000 euroa, sukukansojen palkinto 300 euroa, Suomen sarjan...
Luonto
Hiisien kuvakilpailu 2022 on alkanut
Kansainvälinen Hiisien kuvakilpailu 2022 on alkanut! Sopivien Suomen kohteiden tietoja voi tarkastella esimerkiksi Taivaannaulan hiidet.fi-karttapalvelusta.
Tutustu uuteen karttapalveluun
Hyvää hiisienpäivää! Suomalaisen kansanuskon pyhiä paikkoja kunnioittavaa päivää vietetään jälleen 28. maaliskuuta. Taivaannaula julkaisee päivän kunniaksi ensimmäisen version pyhien luonnonpaikkojen karttapalvelusta. Pääset tutustumaan palveluun osoitteessa:...
Hiisienpäivää vietetään kymmenettä kertaa — kaikille avoin karttapalvelu avautuu
Suomalaisen kansanuskon pyhiä paikkoja kunnioittavaa hiisienpäivää vietetään maanantaina 28. maaliskuuta. Taivaannaula julkaisee päivän kunniaksi ensimmäisen version pyhien luonnonpaikkojen karttapalvelusta. Karttapalvelua esitellään etätapahtumassa sunnuntaina klo...
Kansanrunous
Tanssin synty
Synnyt ovat tärkeä osa kansanrunoutta. Syntyruno kertoo jonkin asian myyttisen alkuperän ja paljastaa samalla sen luonteen kertomuksen muodossa. Kun ilmiöiden alkuperä tunnettiin, niitä saatettiin hallita paremmin. Syntyrunoja onkin käytetty muun muassa...
Vanhan kansan muovi – Tuohi kansanperinteessä
Tuohi – entisajan muovi – on joustava, kestävä, kevyt, monikäyttöinen ja kauniin valkea tai kellertävä materiaali, josta voi valmistaa vaikka minkälaisia tarve- ja koriste-esineitä.
Revontulet, Pohjolan portit
»Portit Pohjolan näkyvät, Paistavat pahat veräjät, Kannet kirjo kiimottavat» Kansanrunoissa myyttiseen Pohjolaan saapuva tunnistaa määränpäänsä läheisyyden paisteesta ja kuumotuksesta. Puhutaan »Pohjolan porteista», joilla tarkoitetaan pohjoisella taivaalla loistavaa...
Tavat, taidot, uskomukset
Perinteisiä ammatteja: hevosenkengittäjä
Kengittäjille on aina ollut kysyntää hevosten hyödyntämiseen perustuvassa maaseutuyhteiskunnassa. Siinä missä puuseppä huolehti talon ovista ja ikkunoista ja seppä takoi työkalut, kengittäjä oli se mies – tai joskus nainen – jonka käsissä hevonen sai kavioidensa...
Perinteisiä ammatteja: seppä
Kukaan ei ole seppä syntyessään, kuten yhä nykyäänkin kuulee sanottavan. Sanonta pätee täysin sepän ammattiin, vaikka se kulkikin ennen vanhaan yleensä suvussa. Seppä kouliintuu työssään, mutta ammatissa välttämättömän luovuuden tulee olla synnynnäinen ominaisuus....
Perinnekalenteri 2026 ennakkotilattavissa!
Taivaannaulan perinnekalenteri 2025 on nyt ennakkotilattavissa!
Sukukansat
Vuoden 2024 Hiiden ystävä on Pikne Kama
Taivaannaulan sisarjärjestön Maavallan Kodan tiedote. Vuoden 2024 Hiiden ystäväksi julistettiin arkeologi ja muinaismuistotutkija Pikne Kama Hiiden väen tilaisuudessa Tartossa, lauantaina 30. marraskuuta 2024. Hiiden ystävän kunnianimi annettiin hänelle pyhien...
Hiisien kuvakilpailun voitti Sven Zacekin ”Taivaallinen kosketus”
Tämänvuotisessa kuvakilpailussa nautti suurta huomiota virolaisen luontovalokuvaajan SvenZacekin teos. Hänen pääpalkinnon ansainneeseen kuvaansa ”Taivaallinen kosketus” onikuistettu Etelä-Virossa sijaitseva Pühajärv, jonka kohdalla lepää taivaallinen...
Hiisien kuvakilpailu kannustaa jälleen tallentamaan pyhiä luonnonpaikkoja
Hiisien kuvakilpailu on jälleen kerran julistettu avatuksi! Kilpailuun odotetaan kuvia ja videoita kansanperinteen tuntemista pyhistä luonnonpaikoista. Kilpailun tavoitteena on tallentaa ja kunnioittaa pyhien paikkojen kulttuuri- ja luonnonperintöä sekä kannustaa...
Haastattelut
Aleksei Trofimov: Suojelkoon teitä Ikuinen Sininen Taivas!
Taivaannaula julkaisee kevättalven aikana käännöksiä kansainvälisen Hiisien kuvakilpailun voittajien haastatteluista. Vuoden 2019 Hiisien kuvakilpailussa myönnettiin erikoispalkintoja Aleksei Trofimoville, joka asuu Venäjällä Siperian Bratskin kaupungissa. Trofimov...
Suomalaiskuvaajalle palkinto pyhien luonnonpaikkojen kuvakilpailussa – Olli Tasson haastattelu
Olli Tasson tunnelmallinen valokuva Kailanmäen lähteestä palkittiin marraskuussa kansainvälisessä pyhien luonnonpaikkojen kuvakilpailussa. Kuva sai palkinnon pyhien vesistöjen kilpailusarjassa. Taivaannaulan hallituksen puheenjohtaja Mikko Tappura jutteli äskettäin...
Taivaannaulan puheenjohtajan haastattelu Nezavisimaya Gazetassa
Taivaannaulan toiminta henkisten perinteiden jatkajana ja säilyttäjänä kiinnostaa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Taivaanaulan puheenjohtaja Mikko Solja antoi äskettäin aiheesta haastattelun venäläiselle Nezavisimaya Gazeta -lehdelle. Nezavisimaya Gazeta on yksi...

















